esaniemi0 Meidän kaikkien yhteinen tavoite on onnistunut maahanmuutto. Suomessa lienee n. 5,5 miljoonaa mielipidetä vastaanottokyvystämme, tässä yksi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Akkuteknologia

Maailman ensimmäinen sähkötie avattu Ruotsissa

Maailman ensimmäinen sähkötie avattu Ruotsissa

Ruotsissa avattiin viime keväänä 2018 maailman esimmäinen sähköautojen akut lataava tie.

Luit oikein. 

Sähköistetty tie lataa tiellä ajavien sähköautojen akut.  Myös raskaiden rekkojen akut.

*

Liikenteen sähköistämistä pitäisi tukea myös vesiliikenteessä

Vuoden alusta astui voimaan täyssähköautojen hankintatuki seuraavalle neljälle vuodelle. Hankintatuki on merkittävä poliittinen ele ja kannuste oikeaan suuntaan, mutta se on saanut kritiikkiä sen riittämättömyydestä. Tavoitteena kun on saada 250 000 sähköautoa rullailemaan Suomen katuja vuoteen 2030 mennessä. Suuret kunnat ovat myös kannustaneet sähköautoihin siirtymistä sähköautojen oikeudella kulkea bussikaistaa ja ilmaisilla pysäköintimaksuilla. Samanlaisia kannustimia voitaisiin luoda myös vesiliikenteessä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä