esaniemi0 Meidän kaikkien yhteinen tavoite on onnistunut maahanmuutto. Suomessa lienee n. 5,5 miljoonaa mielipidetä vastaanottokyvystämme, tässä yksi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Korjausvelka

Autoilijoiden kurittamisesta

Autoilijoitamme verotetaan kaikenlaisilla veroilla, ja niitä kohdistetaan autoiluun nykyisin päästöjen mukaan. Nyt Helsinki aikoo alkaa velottaa jopa parkkipaikoista päästöjen mukaan. PARKKIPAIKOISTA!?!
Jokainen auto kuluttaa silti tiestöämme aivan yhtä paljon, on sen auton päästöt sitten minkälaisia tahansa.

 

Liikenneväylät, elinkeinotuet ja eläkevarat - luovaa ajattelua tarvitaan

 

Valtio jakaa elinkeinotukia vuosittain noin neljä (4) miljardia euroa. Niitä maksetaan suorina avustuksina, epäsuorina tukina ja verotuksen kautta. Valtaosa niistä on perusteltavissa mm. kilpailukyky- ja aluepoliittisin perustein tai EU-rahoituksen vastinrahoina.  Osaa tuista on vaikea perustella. Niillä ei ole todellista merkitystä edes saajilleen. Osa on tehottomia ja osa saattaa jopa säilyttää vanhentuneita rakenteita tai muutoin ovat epätarkoituksenmukaisia.  Erityisesti uutta luovaan innovaatiotoimintaan ja uusiin aloihin kannattaa panostaa.

 

Autoilijan veroeurolle enemmän vastinetta

Autoilijat maksavat erilaisia veroja yli 8 miljardia vuodessa. Vuonna 2017 autoveron ja ajoneuvoveron tuotot olivat yli 2 miljardia. Polttoaineveron tuotot tieliikenteestä olivat noin 3 miljardia. Polttoaineiden arvonlisäveroa kannettiin 1.2 miljardia, ja arvonlisäveroa ajoneuvoista, niiden osista sekä huolto- ja korjaustöistä yli 1.6 miljardia. Vero liikenne- ja autovakuutusmaksuista oli lähes 0.4 miljardia.

Suomen tiestön korjaaminen Tallinna-tunnelia tärkeämpää

Vastikään julkaistun selvityksen mukaan lähes puolet suomalaisista kannattaa merenalaista rautatietunnelia Helsingistä Tallinnaan (IS 16.6.18). Tunnelin hinnaksi on arvioitu noin 16 miljardia euroa. Tallinna-tunnelia tärkeämpää on kuitenkin Suomen tiestön kunnostaminen - huonokuntoisia teitä riittää ja tiestön korjausvelkaa on jo yli miljardi euroa.

Tiestön korjausvelan hoitoa tulee jatkaa

Maamme väyläverkko pääsi rapistumaan pitkään sen kunnossapitoon osoitetun niukan rahoituksen seurauksena. Monta vaalikautta lähes kaikki tierahat menivät uusien, sinänsä toki tärkeiden, hankkeiden rahoittamiseen. Väyläverkon korjausvelka kasvoikin tämän hallituskauden alkuun tultaessa noin 2,5 miljardia euroon.

Suomen velka on väitettyä paljon isompi

Valtiolla on velkaa 105 miljardia, kunnilla 33 miljardia. Näihin lukuihin ei sisälly 30-50 miljardia korjausvelkaa.

 

Tavoitteeksi Homeeton Oulu

Tällä hetkellä Oulun kaupungissa toimii yhteensä 14 sisäilmatyöryhmää seuraavissa kohteissa:

Sivistys- ja kulttuuripalvelut (kaupungin tilat)

 1     Jäälin koulu

 2     Leinonpuiston koulu

 3     Salonpään koulu

 4     Ylikylän koulu

 5     Jokirannan koulu

 6     Välikylän päiväkoti

 7     Pateniemen päiväkoti

Hyvinvointipalvelut (kaupungin tilat)             

Hallituksen faktat ”vaihtoehtoisia faktoja” pahempia

”Vaihtoehtoinen fakta” on valehtelua. Kun sitä toistaa rittävän monta kertaa, valehtelu muuttuukin todeksi. Liikennehankkeissa on valehtelua vielä vakavammasta asiasta kysymys.Valehtelun voi helposti erottaa tosiasiasta. Sen sijaan tietoinen uskottelu tosiasioiden vastaisesti ja tosiasioiden sivuuttaminen on paljon vaikeampi erottaa totuudesta kuin suoranainen valehtelu. Hallitus ja mediakin syyllistyy puhumaan koko ajan liikenneverkoston korjausvelasta.

Valtion tiet ja maakuntien tiet – maakunnat väylänpitäjiksi?

19.1.2017 liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner julkisti selvityksensä liikenneväylien ylläpidosta tulevaisuudessa. Keskeistä siinä oli pääosin valtion omistama osakeyhtiö, joka hallinnoi teitä ja kerää niiden käytöstä maksua. Jos ei muuten, niin hattua voi nostaa rohkeudesta ja tarpeeksi kunnianhimoisesta skaalasta. Sitten asiaan:

Tiestön kunnostamiseen ei tarvita kyttäystä

Kun ministeri Anne Berner julkaisi suunnitelmansa, totesin heti, että nyt ministerillä ei ole enää kosketusta arjen todellisuuteen. Sen ministerikin ymmärsi hetikohta suunnitelman julkistamisen jälkeen. Ja nyt tiedämme, että paluu arkeen on jo tapahtunut.

Todellakin. Ei tämän maan tiestöä ja liikennettä saada kuntoon vippaskonsteilla. Ei kyttäämällä, eikä korkealentoisilla visioilla ja puheilla. Tarvitaan rahaa ja tervettä järkeä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä