*

esaniemi0 Meidän kaikkien yhteinen tavoite on onnistunut maahanmuutto. Suomessa lienee n. 5,5 miljoonaa mielipidetä vastaanottokyvystämme, tässä yksi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Pakolaisuus

Pelastakaa Eurooppa - tai ainakin Suomi

Euroopassa on meneillään siirtolaisten kansainvaellus. Afrikkalaiset ja Lähi-itäläiset ovat päättäneet, sen sijaan että yrittäisivät vallankumousta omissa maissaan, valloittaa Euroopan.  Tähän ei tarvita mitään ideologioita, Google Map käteen vain ja matkaan parempiin maihin, näinkin voi paeta ongelmia. Ja heidät otetaan vastaan.

Taas yksi turha A-Studio Afrikasta ja Välimeren tilanteesta

Taas yksi tulokseton A-Studio Välimeren / Afrikan tilanteesta, osallistuja suolsivat puolueensa kantoja ilman mitään lopputulosta, yhteisymmärrystä - ei vaan ymmärretä, että Puhuvat päät näköradiossa -menetelmä nyt ei vaan toimi.
Aihepiirin jäsentäminen ei ole ylivoimaista, on vaan katsottava pipertämisen sijaan kaukaa ja kauas:
Vaihtoehdot

Suomi voi ottaa vastaan nykyistä enemmän turvapaikanhakijoita

Välimeren yli siirtyvien pakolaisten pääjoukko suuntaa  UNHCR:n tietojen mukaan tällä hetkellä Italiaan, noin sadastatuhannesta tänä vuonna Pohjois-Afrikan rannikoilta Euroopan puolelle matkanneesta pakolaisesta 85 000 on päätynyt Italiaan.

Me ja kutsumattomat vieraat

Karjalaiset pakolaisina, evakkoina  eivät lähteneet Persiaan vaan oman maansa rauhallisempiin osiin.  Ruotsiin lähetetyt lapsemme eivät olleet parrakkaita tupakoivia lapsukaisia eikä heitä lähetetty  uskonnostaan poikkeavaan, vieraaseen kulttuuriin.

Tänään uhattiinTemppeliaukion kirkkoa. Olemmeko huonosti kotouttaneet maahanmuutaneita, omia kansalaisiamme, muselmaaneja, lestadiolaisia ,?  Miten saudit kotouttavat kristittyjä omassa maassaan?

Parasta on, kun  emme ala lähetyssaarnaajiksi profeettojen Jeesuksen emmekä Muhamettin  nimiin.

Asiaa eliittipakolaisille (ja fanaatikkopakolaisille)

1. Jouduit pakenemaan kotimaastasi, koska edustit ja tuit siellä kansaa riistävää eliittiä.
 
 
Tulit ja pääsit uuteen maahan pakolaisena, mutta hetken kuluttua olit taas valinnut uudessakin kotimaassasi eliitin tukemisen - ja pian jo edustitkin jälleen eliittiä.
 
Eikö pakolaisuus opettanut sinulle mitään?
 
Kuinka monta kertaa sinun tulee joutua kokemaan pakolaisuus, jotta pystyt valitsemaan toisin sen, että mitä teet uudessa maassa?
 

Trump pitkittää sotaa Syyriassa

Populistipresidentti Trump mutkisti juuri Syyrian sotaa ampumalla kymmenittäin ohjuksia Assadin armeijan ja Venäjän yhteisesti käyttämään Shayratin lentotukikohtaan. Iskulla tuskin on paljoakaan sotilaallista merkitystä, mutta ulospääsyä sodasta ja pakolaistilanteesta se varmasti vaikeutti. Yhdysvallat taitaa nyt käytännössä olla kaikkien sotaakäyvien osapuolten yhteinen vihollinen. Sen lisäksi, että yhä on käynnissä kaikkien sota kaikkia vastaan, Syyriassa käynnistyi viimeistään nyt myös kaikkien sota Yhdysvaltoja vastaan. Sitä sotaa Yhdysvallat ei voi voittaa.

Kolme myyttiä maahanmuutosta oikaistuna

1) Kaikki turvapaikanhakijat saapuvat sotaisalta alueelta ja tarvitsevat apua & turvapaikkaa hengissä säilyäkseen.

Pakolaisuus ei ole ongelman syy vaan seuraus

Maailmassa on konflikteja ollut aina. Samoin turvapaikanhakijoita eri muodoissaan. Ensimmäiset viralliset pakolaiset tulivat Suomeen 1970-luvulla. Aina vuoteen 2015 asti turvapaikanhakijoita tuli sen verran, että Suomessakin varmaan ajateltiin päästävän helpommalla, kun vain myönnetään ne 1000-2000 turvapaikkaa/oleskelulupaa vuodessa ja käännytetään kielteisen päätöksen saaneet pois. Niitäkään ei kovin paljoa ollut ja käsittääkseni heidät saatiin myös poistettua maasta suht helposti.

Puhutaan enemmän pakolaisten auttamisesta

Pakolaiset ja karkoitukset täyttävät median. Suureen ääneen julistetaan milloin laillisuuden, oikeuden, kohtuuden ja milloin pelon ja epäluulon sanomaa. Ja samaan aikaan yhä uudet uutiset osoittavat, että niitä hirveyksiä joita paetaan todella tapahtuu jatkuvasti. Ja toisaalta joidenkin ihmisten toimet osoittavat myös, etteivät kaikki turvapaikkaa hakeva hae turvaa vaan parempaa elintasoa. Tästä kaikesta mieliin jää vahva kahtiajako pakolaisten poispotkijoiden ja pakolaisten puolustajien välillä, sillä keskustelu on vahvasti polarisoitunut.

AEP-virus

Oletko koskaan kaivannut olla maassa, missä et ole koskaan ollut? Oletko kokenut selittämätön ikävän, joka polttaa sydämessäsi ja kuiskaa korvaan; matkusta sinne.  Oletko koskaan halunnut olla maassa ja ihmisten seurassa, jotka rakastavat sinua, kunnioittavat sinua ja haluavat sinun parastasi.  Se on surullinen tosiasia, että useimmat ihmiset eivät ole tyytyväisiä Suomessakaan,  keitä he ovat, missä he ovat ja mitä he tekevät päivittäin.  Monet eivät tiedä, miksi he ovat olemassa tai mikä on heidän tarkoitus tässä elämässä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä